Haluamme kertoa tuotteistamme havaintojen ja kokemusten kautta. Pysy ajantasalla, seuraa meitä.
JC's X-Tie UP (JCX) poistuu Euroopan markkinoilta
JCX on ollut Euroopan markkinoilla vuosia ja kuulunut meidänkin valikoimaamme hyväksytysti vuodesta 2012. Nyt 2020 uusimman saamamme tulkinnan myötä kaikkia tuotteen säilöntäaineita ei löydykään hevosrehujen lisäaineiden luettelosta. Tulkintaan nojaten tuotteen tuonti Eurooppaan kielletään. Tämä tulee vaikuttamaan aikanaan myös kaikkiin muihin hevosille suunnattuihin tuotteisiin joissa on käytetty säilöntäaineina parabeeneja. Vaikka parabeenit on hyväksytty EU:ssa eri tarkoituksiin ja sopivat myös säilöntäaineeksi, niin siitä huolimatta niitä ei ole rekisteröity hevosten rehujen lisäaineiksi.
Tuotteessa itsessään ei ole mitään vikaa, päin vastoin siitä on ollut iso apu monille lihasongelmien kanssa painiville hevosille, sitä on käytetty onnistuneesti lisänä eri asteisissa lannehalvausoireissa myös klinikoilla. Etsimme parhaillamme edes jokseenkin yhtä hyvää B-vitamiinien super tuotetta markkinoilta korvaajaksi tälle menetykselle.
Me emme markkinoi tuotteitamme sillä mitä jokin yksittäinen hevonen käyttää, se on meidän lupaus asiakkaillemme. Mutta voimme kertoa kyllä mitä tuotteita tilataan meiltä juuri tällä hetkellä. Kaikki tiedämme että kisakausi alkaa pian ja sen seurauksena suoritustuotteiden menekki alkoi jo viime viikolla ja vain kiihtynyt tälläkin viikolla. Moni haluaa hevosen suorittavan heti parhaalla tasolla. Toteamme vain, että asiakkaamme osaavat ennakoida ja tietävät mikä on parasta heidän hevoselle juuri nyt. Osaamista osoitti myös se, että vatsatuotteita hankittiin paljon, kun kisatauko oli päällä, haluttiin hoitaa mahdolliset ongelmat pois hyvissä ajoin. Hengitystietuotteiden menekki on jo vähän laantunut ja on merkki mm. virusten hetkellisestä vähentymisestä, kunnes taas…
VAHVA KOKEMUS
Emme halua aseta asiakaitamme purkkien ja pakettien eteen arpomaan mitä valita. Meiltä voi ihan oikeasti kysyä monella eri viestikanavalla millaisia vaihtoehtoja on tarjolla. Meidän oma vahva vuosikymmenten kokemus hevosista ja niiden kanssa toimimisesta on suurena apuna, kun valitsemme tuotteita myyntiin ja juuri se kokemus on poistanut valikoimista ne tuotteet joihin emme luota tai joita emme voi itse käyttää. Me koemme parhaaksi sen, että tiedämme jokaisen tuotteen kohdalla mitä myymme, miten se vaikuttaa ja kuinka nopeasti.
MITÄ REHUA
Olemme mustan kauran käyttäjiä. Mustan kauran hyödyt löytyy helposti netistä. Sen mikrobiologinen laatu on erittäin hyvä ja sillä on merkitystä vatsan terveenä pysymiselle. Lisärehuna on Synchro tai Flock Balancer, joista tietoa löytyy meidän sivulta. Nämä ovat lisärehuja ja täydentävät kauraruokinnan optimaaliseksi. Tämä on yksinkertainen ja vieläpä edullinen tapa ruokkia hevoset hyvin, 2/3 osaa kauraa ja 1/3 osa lisärehua ja valmis annos on siinä. Tässä taannoin meille tuli hevonen, jonka yleiskunnosta pystyi päättelemään, että kaikki ei ollut kohdallaan. ”Tälle ei sitten missään nimessä kauraa”, oli ruokintaohjeistus. Päivästä 1 alkaen se sai meillä kauraa ja lisärehua, enkä koskaan huomannut sen kanssa minkäänlaista ongelmaa. Selkeä ja toistuva kaava ruokinnassa, hyvillä raaka-aineilla, paransivat yleistä olemusta ja ulkonäköä nopeasti.
Aurinkoista kevättä,
TR
Elämme juuri nyt uudenlaista ajankohtaa ja joudumme jokainen ottamaan vastuuta mahdollisen riskin osalta. Omasta ja lähimmäisten terveydestä huolehtiminen kuuluu nyt kaikille.
Toistaiseksi nykyinen epidemia koskee enemmän meitä hevosen omistajia, hoitajia ja valmentajia, mutta meidän terveydellä on aina vaikutuksia hevosten päivittäisiin rutiineihin.
Toki Korona -viruksen jokin muoto on myös hevosella tavattu, mutta tautikuva ei juurikaan poikkea jo totutuista ja kiertävistä viruksista. Huolehtiminen hevosten säännöllisitä rokotuksista
antaa suojaa sille, mutta ei ole aukoton, siksi keskustelut jatkuvatkin; lisättäkö rokotuksien määriä, vai mitä on tehtävissä. Hevosten kuljetukset ovat lisääntyneet ja siirtymämatkat pidentyneet,
ja ne altistuvat nykyisin huomattavasti helpommin uusille taudeille ja viruksille. Siksi aihe on ja tulee olemaan asiantuntijoiden pohdittavana ja ratkaisuja haetaan varmasti ennemmin lyhyellä,
kuin pitkällä tähtäimellä. Omia kokemuksia on jenkeistä tuotujen ravureiden kohdalla, jossa rokotukset ovat tiheämmin toteutettuja, niin ne eivät sairastu tai jos sairastuvat, niin usein lievemmin.
Jotenkin olen ymmärtänyt, että jo nuoresta saakka annetut useammat rokotteet ovat antaneet paremman suojan.
Sitten jos se virus hevoseen kuitenkin iskee. Kuumeen toistuva mittaaminen ja verikoe alussa ja oletetussa lopussa hyviä tapoja varmistamaan päivän tilanteen. Taudin jälkeen veriarvot, etenkin rauta voi olla laskenut
ja siksi monet asiakkaamme ovatkin jo tottuneet tilaamaan Epo-Equine tuotetta hyvissä ajoin, että saadaan tilanne nopeasti normaali tasolle. Toisinaan myös jalat turpoilevat, mutta se kuuluu tautiin ja menee
ohi enkä ole koskaan ryhtynyt niiden kanssa minkäänlaisiin erillisiin toimenpiteisiin. Sen sijaan hengitysteiden kuntoa kannattaa seurata ja usein myös niitä joudutaan tavalla tai toisella hoitamaan. Flexineb on
erittäin toimiva ja antaa helpotusta välittömästi. Tämä höyryhengityslaite on jo laajalti käytössä, mutta vasta nyt sitä on ymmärretty hankkia tallille yhteiskäyttöön. Immuno San on virustorjuntaan höyrytettävä
tuote ja monet höyryttävätkin sillä useamman kerran vuoden aikana. Kun Immuno San tilauksia alkaa tulemaan, on virukset liikkeellä, ja juuri nyt sitä tilataan paljon, pyrimme täydentämään varastoa mahdollisimman
pian jo tulevalla viikolla.
TR
Verkkokauppamme palvelee normaalisti. Noutokauppa on avoinna sopimuksen mukaan. Ethän tule paikalle flunssaisena. Nyt on hyvä hetki tilata omiin tarpeisiin riittävästi. Pandemia-aikana on mahdoton ennustaa rahtien ja postien kulkua. Toistaiseksi kaikki toimii kuten ennenkin ✌Seuraamme tilannetta.
#tilaanyt #pestäänkäsiä #hevosille #ollaanavoinna #verkkokauppa #ihonline #lisäravinteet #ravit #ratsastus #suppementsthatworks
Hengitysteiden hyvä kunto on perusedellytys hyvin voivalle hevoselle
FlexiNeb höyrytin, maailmanlaajuinen menestys. Se on perusvarustus klinikoilla, hoitoloissa ja talleilla. En ole koskaan tavannut hevosta, joka jossain vaiheessa ei sairastaisi hengitystiesairauksia. Tämä hiljainen ladattava ja mukana kuljetettava laite sopii kaikkien turpaan, enkä vielä ole kuullut, etteikö sitä jokainen osaisi käyttää ja jokainen hevonen antaa sen myös nokalleen laittaa. Meillä on asiakkaana hyvin erityislaatuinen hevonen, josta oltiin varmoja, että maskin pukemisesta tulee iso pulma, mutta tämä yksilö vasta nauttiikin höyryn tupruttelusta. Monella tallilla se on yhteiskäytössä, vain aineet tilataan hevoskohtaisesti. Suolaliuos, Immuno San, SilvaPlex ja PaskaAir ovat kaikki hieman eri tarkoitukseen olevia, mutta kehitetty FlexiNeb:in valmistajan kanssa.
Respiral on apu limaan ja yskään, mikäli käytössä ei ole höyrytintä. Tautiajankohdista riippuen on tuote silloin suuressa suosiossa.
BleederShield on myös BRL:n valmistama. Tästä sanotaan Amerikassa, että se on paras EIPH (keuhkoverenvuoto) -tuote, mutta samaa voi sanoa jo myös Suomessa. Valmentajat, jotka ovat tätä jo kokeilleet ovat raportoineet pelkästään hyvää ja todenneet, että suoritustaso on palautunut aikaisemmalle tasolle. Tuotteen kysyntä yllätti täysin myös minut.
TR
Samaan aikaan vuoden alussa alkaa EPO:n kysyntä kasvamaan, nyt sitä menee jopa aikaisempaa enemmän ja johtuu pitkälti siitä, että veriarvoja on taas tutkittu, kun monella kilpailukausi lähestyy. Kannattaa melkein lukea mitä tästä tuotteesta kerrotaan ja jos tarvetta ilmenee, niin ehtii saamaan arvot taas kohdalle. Meillä se parin purkin EPO annostelu aloitettiin kuukausi sitten.
Intohimona hevosalan johtavat hyvinvointi- ja suoritustuotteet, vain paras laatu on tavoittelemisen arvoista. Uutta ja mielenkiintoista, pitää meidät jatkuvasti liikkeellä ja virkeänä. Olemme markkinoilla asiakkaitamme varten. Markkinat ja tuotteet kehittyvät jatkuvasti, siksi meidänkin on pysyttävä vahvasti tässä kehityksessä mukana, jotta voimme jatkossakin olla vahvan luottamuksen arvoisia.
Meille tuotteet on valikoitu tarkasti, ne ovat tutkittuja ja oikeasti toimivia, lisäksi ne on mitattu todellisilla markkinoilla myös kuluttajien toimesta. Kun vertaat ja valitset, niin eniten ei ole paras, vaan se mikä oikeasti toimii. Minkään tuotteen jatkuva annostelu ei voi olla oikein, vaan kohdennettu kuuri kulloiseenkin tarpeeseen on jo tiedostetusti tehokkain ja toimivin, siksi olemmekin markkinoista poiketen pyrkineet tuotteissa tehokkaisiin ja nopeavaikutteisiin täsmätuotteisiin. Pitkä oma hevosalan kokemus ei ole tässä asiassa haitaksi.
Asiakaskokemukset ovat meille tärkeitä ja osakseen avainasemassa, kun huolehdimme ja uudistamme myytävien tuotteiden listaa. Olemme kiinnostuneita siitä miten asiakkaidemme hevosilla sujuu. Kuuntelemme mielellämme palautetta ja seuraamme kilpailevia hevosia aktiivisesti.
Nopeavaikutteisia ja täsmällisiä tuotteita löydät täältä
Kiitämme kaikkia asiakkaitamme kuluneesta vuodesta 2019 ja toivotamme oikein hyvää alkanutta vuotta.
Vuosi 2020 alkaa meillä järjestelmien muutoksella. Vaihdamme koko tietojärjestelmän, verkkokauppa-alustan, laskutusohjelman, samalla valmiudet verkkolaskuihin vahvistuvat, lisäksi sähköpostitilit uudistuvat, osoitteet pysyvät kuitenkin samoina.
Muutostyö on ollut iso ja saattaa vieläkin aiheuttaa joitain kömpelyyksiä, mutta jos sellaista on havaittavissa, niin olisimme erittäin kiitollisia, jos saisimme vinkin, niin pääsisimme heti korjaamaan mahdolliset flopit.
Puhelimet toimii, jos tilaukset tai muut viestit hetkellisesti ovat poissa käytöstä.
Jotain jännää ja uutta on lastattu konttiin Atlantin toiselta puolelta. Valmistaja on kehittänyt ja testannut tätä sensaatiomaista tuotetta eläinlääkäreiden kanssa yli 3 vuotta ja vasta nyt hyväksyneet laskettavaksi markkinoille, vaikuttaa päivissä, ei kuukausissa, eläinlääkärit suosittelevat, joten kohta tiedotamme taas, uutta ja mielenkiintoista! Tällä palstalla kerromme jatkossa aika ajoin ajankohtaisia asioita ja tapahtumia.
EPO-Equine on Amerikkalaisen BRL:n kehittämä jättimenestyksen saavuttanut veren rakennustuote. Jännä nimi, kun muistetaan takavuosien hiihtokilpailut, silloin kuitenkin saattoi olla kyseessä synteettinen valmiste, sen sijaan kun tässä taas ollaan liikkeellä luonnonmukaisten aineiden kanssa. BRL:n lähestymistapa on mielenkiintoinen, ei lisätä rautaa, vaan kiihdytetään hevosen omaa raudan tuotantoa kiihdyttämällä EPO hormonin tuotantoa munuaisissa. Epon vaikutukset ilmenevät luuytimessä, jossa verisolut muodostuvat. Syntyy kierre ja näin keho korjaa tilanteen luonnollisesti, alkaen jo kahden viikon kuluttua käytön aloittamisesta ja aina viiteen viikkoon asti se kykenee nostamaan tuotantoa. Uskomattomia suoritus parannuksia ! Pelkän raudan lisääminen ruokaan ärsyttää voimakkaasti vatsaa ja hyödyt ovat usein lyhytaikaisia, sitä paitsi rautaa hevonen saa yleensä yli tarpeen muutenkin, kun lasketaan se kaikista ruuista yhteen. Tämä tuote on tarjonnut jo monta iloista onnistumistarinaa asiakkaillemme.
Un-Lock on toinen BRL:n tuote. Se tarkoituksena on saada lihasten rasituskestävyys mahdollisimman korkealle tasolle. Tästä voin sanoa, että valmistajan laboratorio on onnistunut oikein hyvin, lisäksi yhteisvaikutus EPO-Equinen kanssa on huikea. Un-Lock vaikutus on nopea ja sen havaitsee jokainen käyttäjä heti seuraavassa suorituksessa. BRL:n tuotteet ovat erittäin kysyttyjä kaikkialla missä niitä on saatavilla. Ne ovat niitä tuotteita mitkä saavat minutkin vielä hämmästymään.
JC’s X-Tie-Up on kestosuosikki ja sillä on laaja ja vankkumaton käyttäjäkunta. Se on lihasten rentouttaja ja B-vitamiinien super-tuubi. Se on yksi kaikkien aikojen menestyksekkäin tuote FinishLine tuotesarjassa. Sen vaikutus on myös välitön ja kestää jopa 25 vuorokautta yhdellä tuubilla. Useat ratsastuksen mestarit pitävät JCX:n mukana kisalaukussa, matkaratsastajat annostelevat ennen kisaa, ravihevosten lihasvaurioita hoidetaan tällä, se sopii kaikille ja on ehdottomasti laatu tuote.
PaskaTonic on energialisä kovaa suoritusta tai valmennusperiodia varten, saa myös hevosen näyttämään kuntonsa päällepäin, samaan sarjaan kuulu hieman terästetty suoritustuubi PaskaBooster, kerta tuubi yhteen suoritukseen. Tonic on suosiossa, mutta taas Boosteri myy vähemmän. Sairauksien jälkeen nämä molemmat ovat kyllä hyviä palauttamaan takaisin menetetyn energian.
MyoSelen E2500 on suosikki tuote, mikä toimii todella. Sitä tilataan laajalti ja se on myös urheilevien ponien suosiossa. Selenin puutostaudeissa meille on tullut tämän käyttäjiltä erinomaisia tuloksia. Itse annetaan purkit kaikille keväällä ja syksyllä. MyoSelen on oikeasti hyvä tuote kaikille hevosille, jotka painivat lihas pulmien kanssa.
Equi B plus, omenan makuinen, sokeriton, B-vitamiini, maistuu kaikille, mutta myynti ei ole lähtenyt liikkeelle kuten muualla, missä se on hyvinkin suosittua ja syrjäyttänyt monta aikaisempaa kesto B-vitamiini tuotetta.
HydraTonic neste on elektrolyytti, mikä lisää juomishaluja, ollut kevään yllätysnousija myyntitilastoissa, myynti hiljenee aina kun ilmat viilenee. Toimii myös elektrolyyttiboosterina suoraan suuhun annosteltuna ja määrä tuplattuna.
HydraTonic jauhe sama elektrolyytti, mutta eri koostumuksella. Lisäksi tähän on lisätty C-vitamiinia, jolla on positiivisia vaikutuksia myös lihasten palautumiseen. Jauhe on maustettu marja-aromilla. Tähän kun kastaa oman sormen ja maistaa, niin sen haluaa tehdä toisenkin kerran, jännä koukuttava suolaisen makea maku. Toimivat erinomaisesti myös yhdessä käytettynä. Jauhe on saanut myös useamman nirson hevosen syömään ruokansa, jos sapuskassa on ollut muutoksia. Tätä menee säännöllisesti.
Algua Digest on puhdistuskuuri. Ranskassa todella paljon käytetty, useimmat antavat kuurit jokaisena vuodenaikana, eli neljä kertaa vuodessa. Voin tunnustaa, että en ole koskaan aiemmin mitään vastaavaa käyttänyt, minä kun en ymmärtänyt kuinka perus asioiden kanssa tässä ollaan liikkeellä. Sain kyllä vakuuttavan esityksen Ranskalaisilta ja että sen tarpeellisuus on todettu moneen kertaan. Minulle verrattiin, ”on kuin suodattimet vaihtais”. No nyt annetaan, yhdestä pullosta kun riittää kolmelle hevoselle kuurit. Asiakaskunta on valveutunut, tuotteen myynti on kehittynyt hyvin.
TR
Minusta hyvä mittari on tuotteen menestyminen riittävän kattavilla markkinoilla ja sen kyky olla johtavassa asemassa. Tämä mittari kertoo, että asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä, saaneet vastinetta rahoilleen ja ostavat sitä uudelleen. Markkinoilla menestyminen tuo aina lisää resursseja tuotekehittelyyn ja sitä kautta tuotteita kyetään kehittämään kilpailijoitaan paremmin.
Olen nähnyt markkinalauseita, että sisältävät eniten sitä ja tätä, jos asia olisi niin yksinkertaista, niin lapiolla kulhoon vain, mutta valitettavasti se ei ihan mene niin. On oltava paljon tutkimusdataa, tuotteita on kyettävä testaamaan ennen niiden lanseeraamista markkinoille ja niiden on kyettävä lunastamaan niihin kohdistuvat odotusarvot, muuten tuotteesta tulee marginaalituote. Juuri siksi meillä on useita tuotteita laukkaurheilun puolelta, sillä siellä on käytettävissä monin verroin suurempia panostuksia tuotekehitykseen, kuin esim. kärryurheilussa. Laukkaurheilu on maailmalla monin verroin kärryurheilua suuremmassa asemassa.
Lisäaineiden kehitys on viimevuosina ollut todella vahvaa, johtuu osin myös siitä, että lääkeaineita halutaan välttää ja hevoset halutaan pitää kunnossa pidempään, sen sijaan että ne seisoisivat telakalla, tai olisivat lääkeaine karenssissa. Huomionarvoista on, että ennen niin hyvä, mutta tänään uudet jo paljon parempia. Tämän kehityksen tutkimus ja tuotekehittelyyn ohjatut resurssit ovat saaneet aikaan ja se on tietenkin asiakkaiden eduksi.
Olen edelleen sitä mieltä, että hevonen on lähtökohtaisesti vegetaristi kavioista korviin, enkä siksi innostu niille tarjolla olevista eläinperäisiä tuotteita sisältävistä valmisteista. Lisäksi muistutan, että mitään lisäainetta ei tulisi syöttää jatkuvasti, sillä elimistö tottuu siihen ja niiden toivottu vaikutus laskee. Sellainen peruskaava sovellettuna omassa käytössä on melko hyvä, jaksottaa antaminen esim. 3 viikkoa ja viikko vapaata.
Markkinatarjonta on laajaa ja kuluttajan on vähintäänkin vaikea tehdä valinta. Sen sanon heti, että mitään yleistuotetta en suosi, jonka kerrotaan hoitavan kokonaisvaltaisesti ja yhtäaikaisesti monta kohtaa hevosessa, sellaista ei ole tullut vastaan muualla kuin purkin tekstissä. Kannatan vain kohdennettuja, eli täsmätuotteita oikeaan aikaan ja oikeaan tarpeeseen, on vain tunnistettava se oikea tarve. Tuotteiden vaikutuksen on oltava nopea, jos päätä särkee tänään ja purkissa lukee, että vaikutusta on havaittavissa kuukausien päästä, niin jokainen voi miettiä. Olen suuresti skeptinen, jos tuotetta neuvotaan syöttämään kuukausia, niin on selvää, että valmistajakin jo tietää, että esim. niveltuotteissa kulkeutuminen suuriin niveliin on hidasta, rajallista tai jos sitä on yleensä ollenkaan. Asiakkaan näkövinkkelistä vaikutuksen pitää olla havaittavissa päivissä, viikossa tai parissa, muutoin sen käyttäminen siirtyy uskomusten puolelle ja rahat ovat menneet hukkaan.
”Auttaako ne vai ei” Olen vuosien varrella kokenut molempia. Minun näkemykseni mukaan markkinoilla on tarjolla kahden kategorian tuotteita, ne jotka toimivat ja ne jotka eivät. Joku voisi sanoa, että toimiihan ne vähän, mutta jos taas vertaan tuohon päänsärkyyn, niin tarkoittaisiko tämä, että särkee vain vähän. Minulle on muodostunut kohtalaisen kattava käsitys tiettyjen aineosien vaikutuksista, mutta ei niistä sen enempää. Itse olen hyvinkin kriittinen tämän alan tuotteista. Yksinkertaisesti, mikäli ne eivät täytä asettamaamme vaatimustasoa, ne eivät voi olla meidän listalla.
Kerron lyhyesti tuotteistamme osiin jaettuna.
Osa 1/5 jalkatuotteet
LubriSyn HA jos sinulla itsellä on nivelissä särkyä niin tämän aineen vaikutus on 7-14 vrk, asiakaspalaute tästä jenkkien patenttituotteesta on erinomainen, se on helppo kokeilla itselle ja arvioida vaikutus. Tämä ei auta lihaksiin tai muihin, mutta nivelvikoihin se on poikkeuksellisen nopeasti toimiva. Tästä on sitten helppo vetää johtopäätös, että saman se tekee hevosille ja koirille, siihen on vain oma koostumus LubriSyn HA +. Erityisen suosittu mm. nivelpiikitysten jälkeen, mutta muutenkin, aivan huippu tuote, vaikka sen itse sanonkin.
VetroFen on saanut patenttinsa kahden vanhan kiinalaisen lääkekasvin yhdistelmästä, se vähentää oleellisesti kiputiloja ja nopeasti. Jos hevonen ei vain jostain syystä tunnu hyvälle, niin 6-12 tunnin kuluttua vaikutus on alkanut, tätä tilataan nimellä ”ihmeaine”. Se on osa englantilaista Vetro -tuotesarjaa, joka on saavuttanut huikean markkina-aseman juuri tämän tuotteen ansiosta. Toimii myös koirilla ja asiakkaiden palaute on kiitettävää.
VetroFlex on kollageen II tyypin kaltainen kasveista uutettu tuote. Sitä on tutkittu runsaasti ja sen vaikutus esim. hankoside-, jänne- ja rustovaurioissa on hämmästyttävää. Menekki on jo pitkään ollut nousussa ja asiakkaat tilaavat sitä uudelleen. Monen koirankin elämänlaatu on oleellisesti parempi Vetro -tuotteilla. Asiakaspalaute on hienoa kuultavaa.
PaskaFresh on viilentävä linimentti Ranskasta, joka ei mitenkään riko ihoa, sitä voi sipaista omiinkin kipeisiin kohtiin ja arvioida kiputilaa sitten aamulla. Vaikka tuote on hyvä, niin se ei ole löytänyt asemaansa täällä, johtuneeko sitten siitä, ettei sisällä voimakkaita hajuaineita, ei polttele iholla, eikä sisällä väriaineita. Kuvasin lämpökameralla jalkoja ennen ja jälkeen laiton ja muutamia tunteja vielä laiton jälkeen ja teho oli yllättävän pitkäkestoinen, mutta kuten totesin, myynti on vähäistä.
PaskaGal on käsittämätön aine vuohisten riviin, en minä, eikä muutkaan käyttäjät ole vastaavaa kokeneet ennen tätä. Sinistä voidetta, kun vain hieroo vuohisiin, ei laita mitään hautovia kääreitä tai muutakaan päälle, ainoastaan pesee vuohiset liasta ennen levitystä, niin käsitys mikä auttaa ja mikä ei, muuttuu kerrasta. Sesonkituote, syksyllä ja keväällä tilausmäärät ovat suuria.
Oil Protec, kavioihin sarveiskalvon kosteuttaja ollut nyt yllättävän kysyttyä ja johtuu varmaan kuivasta alkukesästä. Muuten ei ole mikään myyntivaltti ja poistuu valikosta.
Baume Lanoire (Lanocire Hoof Balm) sen sijaan on löytänyt käyttäjänsä ja sillä sutii kavioita moni. Olen aina ollut hyvin pidättyväinen kavion päälle sudittavien tuotteiden suhteen, mutta tämä on kyllä muuttanut käsitykseni. Se imeytyy kavioon ja vielä aamullakin näkee, että laitettu on. Myynti on tasaisesti kasvanut asiakastyytyväisyys on tosi hyvä. Tulossa seuraavassa kuormassa toinenkin versio.
Well Horsen Thrush Off aineen sanotaan olevan kengittäjän paras ystävä ja voin yhtyä tähän. Olen vuollut ja kengitellyt jo vuosia ”huh” en viitsi edes ajatella koska kävin kengitysseppäkoulun, mutta tämä tuote todella kuuluisi kaikkien kengittäjien pakkiin. Se vanha sanonta ”ei kavioita, ei hevosta” on täydellisen totta, mutta voin todeta että tämä voi muuttaa monen kavion kohdalla suunnan parempaan.
HoofArmor on uusi tuote meillä ja sitä testataan jo monella taholla. Tekee kavion pohjasta ja sarveiskalvosta kulutusta kestävän. Ensitilaajia on ollut paljon ja nyt tilataan jo toista ja kolmatta kierrosta. Itse käyttänyt jo 6 viikkoa ja pidän tuotteesta. Se ajaa sen asian mitä lupaa, ei lisää mitään massaa kavioon, vain ainoastaan kovettaa kulutuskohdat.
Tulossa pian Osa 2/5 lihastuotteet pysy kuulolla.
TR